Deltabitin tarina osa 3: Deltabit Medin kanssa maailmalle

2003 Deltabitiin otettiin yhteyttä Kuopion yliopistollisesta sairaalasta. Sairaalafyysikot olivat pohtineet, mikä olisi paras tapa tunnistaa sädehoitoon saapuvat potilaat virheettömästi, ja päätyneet sormenjälkeen. On ehdottoman tärkeää, että jokainen potilas saa juuri hänelle kuuluvan hoidon, ja fyysikot arvelivat, että sormenjälkitunnistuksen avulla se onnistuisi. Ja taas Deltabitistä löytyi sopiva poppoo tunnistusta toteuttamaan.

Yritys ryhtyi työstämään sädehoidon potilastunnistusta ja ensimmäinen Deltabit Gatekeeper Medi toimitettiin Kuopioon seuraavana vuonna. Kiitokset ideasta Kuopioon – Medistä on tullut yksi Deltabitin tukijaloista. Deltabit Medin kehittämiseen sopii hyvin Hannun työskentelyasenne: ”Kun teen jotain, haluan tehdä sen mahdollisimman hyvin ja olla siitä ylpeä.”

Vuonna 2013 Deltabitin ydinryhmä kasvoi neljään, kun osakkaaksi ja toimitusjohtajaksi ryhtyi Nokia-konkari Jukka Hosio.  Jukka näki sormenjälkitunnistuksen ja eritoten Deltabit Medin kansainvälisen potentiaalin. Deltabit Medillä on nyt myyjiä jo kohta 20 maassa eri puolilla maapalloa – läntisin on Kanadassa ja itäisin Uudessa Seelannissa asti. Kyselyjä kiinnostuneilta kumppaneilta tulee jatkuvasti. Tässä synttäriviikolla on juteltu Kaukoitään ja Latinalaiseen Amerikkaan.

Mitkä ovat deltabittiläisten mukavimmat muistot menneistä 20 vuodesta?

Juha: Kyllä parasta on aina se, kun saadaan uusia asiakkaita ja kun saadaan heille sopiva ratkaisu toimitettua.

Hannu: Omat uudet innovaatiot ilahduttavat, esimerkkinä vaikka se, kun keksimme keinon napata laadukkaan sormenjäljen kuvan jo vähän ennen kuin käyttämämme lukukomponentti itse on saanut sen hyväksyttyä.

Jukka Mykkänen: Tykkään toimia asiakkaiden kanssa ja auttaa heitä heidän ongelmissaan meidän ratkaisujen avulla. Niin vaikeaa ongelmaa ei ole eteen tullut, etteikö sitä olisi saatu ratkaistua – tavalla tai toisella.

Jukka Hosio: Jaksan kerta kerran jälkeen hämmästyä siitä, kuinka nopeasti asiat tapahtuvat Deltabitissä. Ja tuotteet – se hetki myyntireissuilla ulkomailla, kun asiakas kokeilee tuotettamme, yllättyy ja ihastuu, on todella maaginen.

Tästä on hyvä jatkaa seuraavalle vuosikymmenelle.